Vinkkejä flunssakauden varalle

flunssa

Heippa!

Jokavuotinen flunssakausi tekee paluutaan ja siksi tuntui ajankohtaiselta kirjoittaa hieman aiheesta. Kerta toisensa jälkeen pöpöt lähtevät kiertämään kaveripiireissä ja porukka putoaa yksitellen sairaslomalle. Aina asialle ei voi mitään, mutta tuntuu myös siltä, että ihmiset eivät myöskään tiedosta sitä, että pienillä teoilla ja toimenpiteillä voi aika hyvin ehkäistä flunssan saamista ja sen edelleen leviämistä. Kerrataan näitä juttuja ja hieman ja käydään läpi vinkkejä flunssan ehkäisyyn.

Flunssan ehkäisy

Liikunta tehostaa vastustuskykyä

Kuntoilu kannattaa, myös sairauksien ehkäisyssä. Päivittäinen keskiraskas liikunta, kuten kevyt hölkkä, reipas kävely tai jumppa, voi pienentää flunssan riskiä jopa kolmanneksella. Liikuntaa tulisi saada n. 45 minuutin verran päivässä, ei kuitenkaan välttämättä siis kerralla. Hyötyliikunta auttaa, mutta myös varsinaiselle liikuntatuokiolle kannattaa varata aikaa. Parhaat tulokset saa vasta pidemmällä aikavälillä, joten liikunta kannattaa aloittaa jo reilusti ennen flunssakautta.

Syö hyvin ja ravinteikkaasti

Lämmin keitto kylmällä säällä voi kohentaa mielialaa kivasti. Ravinto sisältää tietenkin myös energiaa ja ravintoaineita, joita kehomme tarvitsee taistellakseen taudinaiheuttajia vastaan. Jos haluaa välttää sairastumista, kannattaakin panostaa terveellisen ruokavalion kehittämiseen. Muista huomioida, mistä saat mitäkin tärkeitä ravintoaineita, kuten vitamiineja ja kivennäisaineita. Esim. C-vitamiinin hyötyjä flunssaa vastaan on tutkittu jo vuosia. Yleensäkin antioksidantit ovat ja suoliston toimintaa tukevat aineet ovat hyväksi vastustuskyvylle. Itse varmistan ravintoaineiden saannin ruoan ohella FitLine-tuotteilla.

Lepää & nuku

Kipeänä kannattaa levätä mahdollisimman paljon. Riittävä uni auttaa kehoamme toipumaan sairaudesta nopeammin ja toimimaan muutenkin normaalisti. Hyvä unirytmi ja päivittäinen 7-8 tunnin uni auttaa vastustuskykyä toimimaan tehokkaammin ja näin ehkäisee sairauksien tarttumista.

Muista pestä kätesi

Käytä lämmintä vettä ja hyvin saippuaa käsiä pestessä. Puhtaat kädet eivät kuljeta pöpöjä ja näin bakteereiden ja virusten leviäminen vaikeutuu. Muista pestä huolellisesti kynsien aluset, sormien välit ja ranteen seutu. Kun käyt vessassa, pese kädet huolella, jotteivat siellä olevat pöpöt pääse livahtamaan muualle maailmaan. Pese kädet vasta vedettyäsi vessan; vetonappula on varsinainen bakteeripesä. Kannattaa samoin välttää turhan ”suoraa” kosketusta ovenkahvoihin yms.

Varo sormiasi!

Edelliseen kohtaan liittyen; monilla on tapana hieroa silmiään, nenäänsä tai laittaa kättään suunsa eteen eri syistä. Ole kuitenkin varovainen, jos alkaa kutiamaan; jos käsissäsi sattuu olemaan pöpöjä, kuten hyvin mahdollista flunssakaudella, nämä päätyvät suoraan herkille limakalvoille ja tartunta on taattu. Vältä siis suoraa herkkien kohtien koskettelua flunssakaudella ja huolehdi puhtaudesta.

Tiedosta ja opetapese kädet

Yksi merkittävimpiä riskiryhmiä flunssan aikaan ovat lapset. Lapset tartuttavat itsensä ja levittävät tartuntaa ihmisryhmistä helpoiten. Opeta omille lapsillesi hyvät käytänteet (käsien pesu, nenäliinat, yski poispäin muista) ja painota niiden merkitystä. Näin voit välttyä turhalta taistelulta tulevaisuudessa.

Muista rokotteet

Rokotteet ovat vahvimpia aseita flunssaa vastaan. Ne on todettu hyvin tehokkaiksi ja ne vaikuttavat pitkään. Valitettavasti virukset kehittyvät ja mutatoituvat jatkuvasti, joten rokotteita tulee myös ottaa vuosittain, mikäli haluaa pysyä tuoreimpien taudinaiheuttajien tahdissa.

Pidä koti siistinä

Siivoa kotisi kunnolla ja käytä desinfiointiaineita, varsinkin keittiössä ja kylpyhuoneessa. Koska niihin kertyy paljon pöpöjä, heitä vanhat rätit ja sienet pois tai putsaa ne huolella, ennen kun otat ne taas käyttöön. Samoin vuodevaatteet, päiväpeitot ja myös matot, sohvatyynyt yms. kannattaa puistella.

Muista käytänteet myös työpaikalla

Flunssan välttely ei voi rajoittua vain kotiin. Sairaudet leviävät kotien ja koulujen ohella tehokkaasti myös työpaikoilla, varsinkin sellaisissa, jossa töitä tehdään ihmisten ympäröimänä tai tiiviissä porukoissa. Kokoukset kannattaa pitää isoissa avoimissa huoneissa, joissa on hyvä ilmanvaihto. Työkavereihin kannattaa pitää (fyysistä) etäisyyttä, varsinkin, jos sinulla tai heillä on selviä flunssan oireita. Jos teette töitä samoilla työpisteillä, kannattaa näissä huolehtia entistä tarkemmin puhtaudesta esim. desinfioivilla pyyhkeillä tai vastaavilla. Lopuksi, jos olet pahasti kipeytymässä… kannattaa jättää menemättä töihin kokonaan!

——–

Eli tässä oli muutamia vinkkejä flunssakauden varalle. Pitäkää huolta itsestänne ja hyvinvointia kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *