Miten olla onnellisempi töissä

Työ kuuluu lähes kaikkien aikuisten suomalaisten elämään. Töissä vietetään noin kolmasosa päivästä. Työnhyvinvointi on kuitenkin valitettavan puutteellista. Olen lukenut aivan liikaa tarinoita ihmisistä, jotka kokevat työnsä pakkopullaksi, tylsäksi tai jopa ahdistavaksi. Samoin kuulee aivan liikaa työpaikkakiusauksesta, jännitteistä ja painostavista ilmapiireistä. Työyhteisöstä syrjäytyminen on yhä yleisempää. Näitä asioita on yritetty korjata ja kehittää erilaisilla kampanjoilla, mutta vaikka niistä olisikin hyötyä ääritapausten kanssa, yksittäistä, huonosta olosta kärsivää työntekijää ne harvemmin auttavat.

Työhyvinvoinnista, tai onnellisuudesta töissä voi kukin vastata itse. Tämä tarkoittaa myös, että onnellisuus on jossain määrin valinta. Liikunnan harrastaminen, terveellisesti syöminen, nämä ovat asioita joita pitää työstää ja harjoitella. Samoin onnellisuus.

On olemassa tutkimusten tukemia asioita, joilla voi parantaa omaa suhtatumistaan työhön sekä työympäristöön ja näin parantaa omaa hyvinvointiaan. Nämä vinkit eivät vaadi suuria elämänmuutoksia.

Aloita päivä hyvillä mielin

Alkavan työpäivän tunnelma alkaa jo kotona. Ne, jotka ovat heti aamulla pirteitä ja innokkaita, ovat kaikin puolin tuottavaisempia ja käyvät läpi enemmän positiivisia keskusteluja niin työkavereiden kuin asiakkaiden kanssa. Tässä auttavat muun muassa terveellinen aamiainen, töihin ajoissa valmistautuminen ja tietenkin hyvä yöuni.

Pyri aloittamaan joka päivä positiivisella asenteella. Nautiskele vaikka kahvikupposesta ennen kuin lähdet töihin. Paino sanalla ”nauti”, nopea hörppiminen on enemmänkin suoritusta. Kävele tai pyöräile töihin, jos mahdollista, tai vie koirasi lenkille. Vartinkin ulkoilu piristää tutkitusti mielialaa.

Tee vähemmän päätöksiä

Elämässä joutuu tekemään kaikenlaisia päätöksiä, varsinkin jonkinlaisissa johtoasemissa. Välillä näitä joutuu tekemään äkillisesti, tai puutteellisilla tiedoilla varustettuna. Jokainen päätös vie energiaa ja henkisiä resursseja. Kun näitä tekee paljon putkeen, alkavat energiavarannot vähentyä ja väsymys iskeä.

Ratkaisu tähän on yksinkertaisesti tehdä vähemmän päätöksiä. Mitä tämä tarkoittaa? Anna tiettyjen asioiden mennä autopilotilla: kokeile syödä viikon ajan aina samaa aamiaista ja/tai lounasta. Erota työvaatteet ja vapaa-ajan vaatetus ja pistä sama asu päälle joka aamu. Korkeintaan vaihda solmiota tai kenkiä. Stressaaminen siitä, mitä pistää päälle, vie heti energiaa päivästäsi pois.

Älä yritä olla osana jokaisessa työasiassa, jos se ei sinun toimenkuvaasi kuulu. Ennen kuin alat kertomaan mielipidettäsi jostain asiasta, mieti, koskeeko asia sinua. Onko sinulla vahva mielipide asiasta, onko sillä merkitystä? Jos vastaus on ei, älä ota asiaan kantaa. Anna sen mennä ohitsesi.

Auta kollegaa

Jotkut sanovat että altruismia ei ole olemassa. Tässä on perää siinä mielessä, että hyvien tekojen tekeminen antaa hyvänoloa tekijälllekin. Muiden auttaminen tekee onnelliseksi ja näin kollegoiden auttaminen tekee sinusta myös onnellisemman työpaikalla.

“Anna hyvän kiertää.” Erään lukemani tutkimuksen mukaan työkavereiden auttamista painottavat ihmiset ovat itsekin noin 33 % onnellisempia kuin he, jotka eivät tätä arvostaneet.

Näiden ei tarvitse olla sankaritekoja. Tarjoudu hakemaan kollegalle kahvia. Kysy, josko he kaipaavat pientä apua projektissaan. Lyhyt kirjallinen palautekin riittää. Kysy kaverin kuulumisia tauolla. Pyri tekemään tästä käytöksestä rutiinia, eikä satunnaista toimintaa. Voit ajatella hieman itsekkäästikin – totea mielessäsi olevasi hyvä ihminen, aina valmis auttamaan.

Saavuta asioita ja sisäistä kehityksesi

Sen sijaan että ajattelet olevasi jumissa nykyisessä paikassasi, keskity saavutuksiisi. Raskaan päivän jälkeen voi sitten todeta, että ”saavutin mitä halusin. Päätä vaikka kolme asiaa, jotka haluat tänään tehdä. Tee ne alta pois ja katso työlistaasi. Näet kehityksen konkreettiesti.

Isojen projektien kohdalla pieni osiin jakaminen on kannattavaa. Jonkin osan tekemisessä voi mennä tunti, toisessa kahdeksan

Päätä työpäivä kiitollisuudella

Aivomme ovat jonkin verran taipuvaisia muistamaan huonot asiat. Negatiivinen kokemus tai takaisku työpaikalla on noin kolme kertaa voimakkaampi, kuin keskiverto hyvä kokemus.

Evoluutio on opettanut meidät tunnistamaan vaaroja ja suojautumaan niiltä. Tästä syystä huonot kokemukset voivat jättää hyvinkin syviä haavoja. Suojautumisvietti voi näin estää meitä olemasta onnellisia.

Onneksi aivoja voi treenata painottamaan hyviä asioita ja huonoja asioita voi pyyhkiä mielestä. Mieti joka päivä sitä, mikä teki sinut onnelliseksi, mistä tuli hyvä mieli ja kirjoita se paperille. Näin yksinkertaisenkin keinon on todettu lisäävän optimistisuutta. Ennen kun lähdet työpaikalta kotia päin, muistele jotain hauskaa tai hyvää jota koit sinä päivänä. Tämä voi olla miltei mitä tahansa; hyvä tapaaminen, projektin loppuminen, uusi idea tai poikkeuksellisen tehokas työvuoro.

Hyvät kokemukset kannattaa myös jakaa. Hyvien uutisten tai hauskojen asioiden kertominen muille piristää sinun kuin heidänkin päivää. Anna hyvän siis kiertää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *