7 vinkkiä motivaation löytämiseen ja elämänmuutoksen aikaansaamiseen

elämänmuutos

Moikka taas! Tällä kertaa haluaisin puhua elämänmuutoksista ja varsinkin siitä, miten tällaiseen löytää motivaation arjen huolien ja kiireiden keskellä. Monet varmaan tuntevat sisällään, että elämässä täytyy olla muutakin koettavaa tai tehtävää, mutta eivät oikein kykene tekemään asialle mitään. Tapoihin ja vanhoihin kaavoihin on helppo juuttua. Elämänmuutos lähtee aina motivaation löytämisestä ja motivaation salaisuus löytyy aina …

Ohjeita onnellisuuteen

onnellien nainen niityllä lintujen kanssa

Tavoilla on väliä Onni riippuu ihmisestä. Jollekin se on sisäistä rauhaa ja tasapainoista elämää, toiselle uuden kokemista ja unelmien tavoittelua. Onnen muodosta riippumatta onnellisempi elämä on aina tavoitettavissa. Tämä johtuu siitä, että onnellisuudessa on paljon kyse tavoista. Tavoilla on merkitystä, hyvässä ja pahassa. Huonosta tavasta voi olla vaikea päästä irti. Monet eivät kuitenkaan tiedosta sitä, …

6 tapaa positiivisuuten loskan keskellä

hymyilevä nainen

Suomen talvi on tunnetusti pitkä, kylmä ja pimeä. Tai vähintäänkin kolean loskainen. Kevät on vielä kaukana ja jotenkin sitä pitäisi jaksaa pysyä pirteänä kaiken tämän harmauden keskellä. Nyt voisinkin jakaa muutamia vinkkejä/tapamuutoksia, joiden avulla on helpompi ylläpitää positiivista mieltä ja selvitä kevääseen asti. 1. Tiedosta ja tee jotain Kysy itseltäsi mikä imee sinulta mehuja juuri …

Buustia aineenvaihduntaan

aineenvaihdunta

Hei kaikki! Olen aiemmissa jutuissani hieman sivunnut aineenvaihduntaa ja miksi sen tukeminen eri tavoilla kannattaa. Tässä jutussa voisin paneutua hieman enemmän aiheeseen. Mitä on aineenvaihdunta? Aineenvaihdunta tai metabolia on prosessi, jossa elimistö käsittelee ravintoaineita esim. energian ja solujen rakennusaineiden saamiseksi. Aineenvaihduntaa on anabolista ja katabolista; ensimmäisessä elimistö rakentaa monimutkaisia yhdisteitä yksinkertaisista ainesosista ja toisessa monimutkaiset …

Vinkkejä flunssakauden varalle

flunssa

Heippa! Jokavuotinen flunssakausi tekee paluutaan ja siksi tuntui ajankohtaiselta kirjoittaa hieman aiheesta. Kerta toisensa jälkeen pöpöt lähtevät kiertämään kaveripiireissä ja porukka putoaa yksitellen sairaslomalle. Aina asialle ei voi mitään, mutta tuntuu myös siltä, että ihmiset eivät myöskään tiedosta sitä, että pienillä teoilla ja toimenpiteillä voi aika hyvin ehkäistä flunssan saamista ja sen edelleen leviämistä. Kerrataan …

Omega-3 rasvahapot & henkinen hyvinvointi

omega 3

Hei! Pienen tauon jälkeen taas täällä. Toivottavasti ehditte ottaa kaiken irti loppukesästä. Nyt syksyn saapuessa voisin aloittaa kirjoittamisen aiheella, joka on viime aikoina ollut mielessäni. Saatuani vihdoin FitLinen uutta vegaanista omega-3-öljyä, päätin kerrata hieman näiden rasvahappojen hyötyjä. Varsinkin niiden yhteys mielenterveyteen ja jaksamiseen kiinnosti minua. Suurin osa omega-3-tuotteista tehdään rasvaisista kaloista uutetusta öljystä. Omega-3-rasvahapoilla on …